Tilaa uutiskirjeemme

Petäjäveden Omakotinäyttely kolmanneksi kuntamarkkinoinnin SM-kilpailussa PDF Tulosta Sähköposti
01.06.2010 15:02

Petäjäveden Omakotitalonäyttely sijoittui pronssille Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun Vuoden markkinointituote -sarjassa. Näyttelyä ovat olleet tekemässä Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy, Petäjäveden kunta ja Poklossi Oy.

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun tavoitteena on kehittää markkinointiosaamista kunta-alalla nostamalla esille kunta- ja seutumarkkinoinnin hyviä käytäntöjä ja tuloksellista markkinointia sekä esimerkillistä kunnan työnantajakuvan kehittämistä.

Vuoden markkinointituotteeksi valittiin Kyyjärven kunnan käynnistämä Nopola News, jota tuomaristo piti ansiokkaana esimerkkinä sosiaalisen median hyödyntämisestä. Kakkoseksi sijoittui Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josekin "Karjalaiset kauppamiehet Helsingissä" -kampanja ja kolmanneksi Petäjäveden kunnan, Jykes Oy:n ja Poklossi Oy:n järjestämä Petäjäveden omakotitalonäyttely.

- Kaikkiaan kilpailutyöt olivat erittäin korkeatasoisia ja joukkoon mahtui niin pieniä tekoja kuin laajoja maakunnallisia markkinointikokonaisuuksia, kertoo SM-kilpailun ylituomari, Kuntaliiton viestintäjohtaja Jari Seppälä.

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun järjestävät Kuntaliitto, Seudulliset Kehittämisyhteisöt SEKES ry sekä Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma.

Katso Kuntaliiton tiedote:

 
Copyright © Kangasniemen kunta
Planning & design: SydWeb
Graafinen suunnittelu: JaNetti
| Share